
Tein pääsiäisenä tällaista hyydytettyä kakkua. Kakku on ihanan raikasta ja ainakin meikäläisen makuhermoja kutkuttavaa! Jonkun blogista olen ohjeen napannut, mutta en muista mistä...

APPELSIINITUOREJUUSTOKAKKU
Pohja:
175 g kaurakeksejä
75 g margariinia
Täyte:
200 g appelsiinituorejuustoa
1 dl appelsiinimehua
1 dl sokeria
2 kananmunaa
6 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Pinnalle:
3 dl appelsiinimehua
1 dl hyytelösokeria
Murskaa keksit ja sekoita sula margariini joukkoon. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (n. 20 - 24cm) pohjalle tiiviisti ja laita kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon vaahdotettu vaniljakastike, appelsiinituorejuusto ja 0,5 dl appelsiinimehua. Sekoita tasaiseksi. Laita liivatelehdet kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna 0,5 dl appelsiinimehua ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita hieman jäähtynyt liivate ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja laita kylmään. Hyydytä kakkua yön yli jääkaapissa tai pakkasessa vähintään 4h.
Kiehauta appelsiinimehu ja lisää hyytelösokeri. Anna kiehua kunnes neste on kirkasta. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Kaada vuokaan ja nosta vielä kylmään.

Jälleen muffinsseja... hyviä ja niin helppoja=) Tein samalla ohjeella kuin aikaisemmat mansikkamuffinssitkin, mutta jaoin taikinan kahtia ja toiseen puoleen laitoin pähkinäsuklaamuruja ja toiseen vadelmia ja hiukan sitruunamehua.

Useassakin blogissa on viime aikoina tehty sitruunaista pastaa, ja se päätyi tässäkin keittiössä ruokalistalle. Ohje on kopsattu Pakkopullan blogista, muutaman muutoksen kera tosin. Tosi hyvää pastaa (niin hyvää ettei kuvaakaan jaksanut/ehtinyt alkaa ottaa), tätä tehdään varmasti uudestaankin.
SITRUUNAPASTA
300 g broilerin fileesuikaleita
Kastike:
2 rkl margariinia
2 rkl jauhoja
3 dl vettä
puolikas liemikuutio
yhden/puolikkaan sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 dl Flora kasvisrasvasekoitetta 7 %
2 rkl margariinia
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
Ruskista kanasuikaleet ja jätä sivuun odottamaan. Sulata rasva paistinpannulla ja lisää jauhot ja pyörittele ne sekaisin. Lisää kylmä vesi ja liemikuumio ja sekoita huolellisesti. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää sitruunanmehu, kuori ja kasvisrasvaskoite. Keitä muutama minuutti miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon toinen rasvaerä ja sekoita hyvin. Maista, ja lisää halutessasi suolaa ja sokeria. Lopuksi lisää joukkoon ruskistetut broileripalat. Anna hautua muutama minuutti. Tarjoa pastan kera.
Pitkästä aikaa tein sämpylöitä ja tällä kertaa kokeiluun pääsivät kokojyväsämpylät. Muhkeita sämpylöitä tuli ja mukavan tukusia, kun pelkkää vehnäjauhoa ei tullut taikinaan ollenkaan.

Sämpylät (n. 20 kpl)
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
½ dl öljyä
n. 12 dl kokojyväpitoista sämplyläjauhoseosta
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää mausteet ja alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustuksen loppupuolella. Jätä taikina tavallista pullataikinaa pehmeämmäksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla (30 min). Leivo taikinasta pyöreitä sämpylöitä ja kohota ne pellillä hyvin. Voitele sämpylät vedellä ja paista noin 15 minuuttia 220 asteessa.
Tämän loistavan ohjeen suolaisille muffinsseille olen bongannut Ullanunelma-blogista. Chili tai muutkaan tuliset mausteet eivät juurikaan kuulu allekirjoittaneen lemppareihin, mutta tätä ohjetta innostuin kokeilemaan pienperheemme miesosapuolen chili-innostuksen vuoksi. Ja kyllähän nämä maistuivat meikäläisellekin vallan mainiosti:)

Tässä vielä ohje, jota olen hieman muutellut alkuperäiseen nähden:
200 g salamia
125 g juustoraastetta
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 tl chilirouhetta
1 rkl basilikaa
2 kananmunaa
2 ½ dl maitoa
1 dl oliiviöljyä
Suikaloi salami. Sekoita jauhot, leivinjauho, suola, chilirouhe, juustoraaste ja basilika keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, munat ja öljy. Yhdistä aineet ja sekoita kevyesti keskenään. Lisää 2/3 salamista taikinaan. Voitele 12 muffinivuokaa (tai laita paperisia muffinivuokia muffinipellille) ja täytä. Koristele muffinit lopulla salamilla ja juustoraasteella. Paista +175 asteessa noin 20-25 min.
Pikkuhiljaa täytyy alkaa jo tyhjentämään pakastinta viime kesän mansikoista ja tehdä tilaa uusille. Niinpä siis päätin tehdä mansikkamuffinsseja. Pakastemansikat ovat melko vetisiä tällaiseen tarkoitukseen, joten kannattaa valuttaa nestettä pois mahdollisimman paljon. Siitäkin huolimatta omat luomukseni tuppasivat vähän lässähtämään, kun otin ne uunista. Hyviä olivat silti!

125 g margariinia
2 dl sokeria
1½ rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 dl mansikoita (tai muita marjoja)
Vatkaa margariini, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten.
Lisää maito. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sekoita ne taikinaan. Sekoita joukkoon mansikat. Jaa taikina muffinssivuokaan, joka on voideltu tai ”vuorattu” paperisilla muffinssivuoilla. Paista 200 asteessa n. 20 min.
Nämä hyydytetyt kakut ovat itselleni ihan uusi aluevaltaus. Aikaisemmin olen kokeillut Pirkka-lehdestä löytyvää hyydytettyä glögi-juustotorttua, ja nyt oli sitten vuorossa tämmöinen suklaakakku. Hyvää oli!

Pohja:
n.15 kpl kaurakeksejä reilun kokoisina muruina (määrä riippuu vuoan koosta)
50-
Täyte:
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kahvia
5 liivatelehteä
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Itse käytin halkaisijaltaan
Koristelin kakun kismetmuruilla käyttäen apuna piparimuotteja. Joo-o, kakun päällä on sydänkuvioita jos oikein tarkasti katsoo;)
Mikä olisikaan parempi aihe uutuuttaan huokuvassa blogissa kuin aito oikea kanelipulla? Tuoreen pullan tuoksua ei ehkäpä voita juuri mikään, ja taikinan vaivaaminen käsin on sekin varsin terapeuttista hommaa.
Leivontaohjeita löytyy hurjan paljon, mutta itse käytän Sunnuntai-vehnäjauhopaketin kyljestä löytyvää ohjetta. Näistä pullista en tehnyt ohjeen mukaisesti korvapuusteja vaan tavallisia kierrepullia.